lauantai 28. toukokuuta 2011

Kuvioista voi päätellä missä tämä ryyjy on?

Koulupuisto ja tulppaanit


Salmin kirkko

 Salminkirkko tuhoutui talvisodassa.

Nurmoila

 Nämä rakennukset Amerikasta tulleet siirtolaiset rakensivat 20 ja 30 luvulla. Tien toisella puolella oli Nurmoilan lentokenttä sodan aikana ja sotillaat asuivat näissä rakennuksissa joita oli silloin enemmän. hieno hiekka kangas. Kiitorata oli päällystetty metallilevyillä.

Valamon rakennuksia ja näkymiä

 Näitä rappusia ovat Valamon asukkaat ja vierailijat nousseet luostariin.
 Pää sisäänkäynti luostariin.
 Luostarin puistossa on erikoisia puu lajeja. Aluksi jokaisen joka tuli luostariin piti tuoda muka pussi multaa kallion rehevöittämiseksi.
 Pää sisäänkäynti sisäpihalle.
 Ylä eli kesäkirkko sali on kullattu

 Alapuolella on lämmitettävä talvisali  kuva ei ole sieltä
 Munkkeja on 200 ja he asuvat sisäpihan ympärillä olevissa rakennuksissa.

 Hautausmaan aita
 Hautausmaa
 Pää kirkko ulkopuolelta
 Lääkekasvi tarhaa ei enää ole. Hotelli rakennusta korjataan. 40 huonetta on jo käytössä.
 Luostari ulkopuolelta
 Omena terha
 Lilat sireenit ovat Valamon tunnus. Hoidettuja kukkaistutuksia paljon kaikkialla.
Hame päälle ja huivi päähän ken tästä menee.

Valamon saari Laatokalla

 Salainen puutarha. Tässä on kesällä kahvipaikka.
 Korkealta kalliolta alas järvelle. Alukset tulevat satamaan tätä kautta.
 Valamossa on tuulilta suojattu sisäsatama.
 Kaiteentakana on jyrkkä putous rannalle.
 Omenatarha alhaalla. Valamossa oli 28 omenalajiketta.
Mäkymä laiturilta josta kantosiipilaivamme lähti kohti Sortavalaa.

maanantai 23. toukokuuta 2011

tiistai 17. toukokuuta 2011

15.5.11 olimme kylässä näissä kauniissa maisemissa ja mökillä

 Mäeltä järvelle hieno näkymä.
 Sauna se siellä pilkottaa.
 Rillikota ja keinu kutsuvat luokseen kukkapenkin takana.
Voiko olla kauniinpaa?

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Punaiset kevät Esikot

 Nämä ovat nyt tunkeneet esiin maasta ihania.
Onneksi myyrä ei syö narsissia. Myyriä on taas paljon. Mistä saataisiin pöllöjä? Joskus tuntuu että on vaan Annikki joka pöllämystynyt.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Pensas

 En oikein tunnistanut mikä kasvi tämä on? Tuoksu oli kuin Tuomella mutta kukat eivät ole terttuina. Näsiä tämä ei ole. Kasvi on lämpimällä seinustalla Liikasenmäellä ja ilmeisesti ei kenenkään istuttama pensas.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

tiistai 10. toukokuuta 2011

Lanun puisto Kariniemen mäessä.

 Nainen on musertua taakan alle. Lanun kaikissa töissä on ihminen tai useampikin jos osaa katsoa.


 Tämä erihahmoista koottu tuo mieleen Vikkelundin puiston Norjassa



 Tämä on minun mielestäni kaunein. Nainen rankakasan edessä.

 Henkilö istuu muurahaispesän päällä.
 Nainen makaa pajujen päällä.
 Sukellus