lauantai 19. elokuuta 2023

Ansalahden kyläyhdistyksen Jaala retki 19.8.23

Aurantolasta matka alkoi.Tämä viljamakasiini on suosittu vihkikirkko.




Kimolan kanvän sulku on 12m korkea ja kallion sisässä.

Verlassa oli esittely ja Lohisoppa
Arvilan kotileipomo. 
 

lauantai 16. tammikuuta 2021

Isän veli Kalle Laaksonen
Vääksyssä Mastotiellä tupakan kasvatusta sodan jälkeen 40 luvulla.
 

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Kimolan kanava on käytössä

Heinolasta nousimme laivaan. Ruokailimme kalasoppaa ja ihailimme rantanäkymiä Ruotsalaisella.

Kanavansulutus. Paljon oli katselijoita rannalla.
Virtakivessä poistuimme laivasta. Matka oli vartavasten meille räätälöity.


 

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kaikenlaista on tapahtunut ja nyt muistin Hömpän

 Maksoin haudanhoidon ja ovat ilmeisesti laittaneet myös kanervat talveksi . Minä vein lyhdyn.
Marraskuu marmoroi kukkaset.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Jatko tai paremminkin alku Matkun Reivilän lomakeskuksen kurssilta.2017

 Kurssimme ja ryhmämme työ ja julkilausuma. Me voimme vaikutta omalta osaltamme luonnon puhtaana ja monimuotoisuuden säilymiseen.
 Pihapiiri täynnä vanhoja puita.Ihmisen ikä lyhyt verrattuna puiden esim. Tammien ikään.
 Lautasmalli
 Veranta ja Pelakuut

 Voiko paremmin sanoa. Rakkaus mietitäämpä sitä?



 Ruumiin ravintoa ja kaikki kasviksia.

 Kreivillässä oli kaikki huoneet kalustettu arvokkailla kalusteilla. Kysyin asiaa seuran jäseneltä? Kuolinpesät ovat ne lahjoittaneet seuransa kurssikeskukselle

 Kaikissa huoneissa oli toimivat kaakeliuunit. Alkuperäiset .
 Ruokasali. Siellä tarjottiin ainoastaan kasvisruokaa. Jyvää sellaista ja runsaat ateriat.
 Kreivilan pääsisäänkäynti vanha osa
 Kuinkahan kauvan toiminta voi jatkua koska se on kannatamatonta. Auki vain kesäisin ja hiukan sivussa. Markkinointi olematonta. Matkussa Kreiviläntien varrella.

 Joskus kartanolla oli puisto ja siellä ihania istumapaikkoja kahvitella. Nyt umpeen kasvanut osin.

 Rannassa on kurssikeksen sauna ja muutama mökki.
 Rannan toimiva takka ja saunaosasto. Uudehkot ja kiva siellä oli iltaa istua.



 Kertanon takana uudenpi kurssikeskuksen asuinosa. Siellä meilläkin oli huone.
 Kasvilavoja joita voi hoitaa seisaaltaan. Ei tule rikkaruohojakaan eikä ylety kanit osinkoille.

 Navetassa on joskus 100vuotta sitten ollut 100 lypsävää.
Kirjoittaja ja kuvaaja itse

maanantai 2. toukokuuta 2016

2015 oli monta pikkujoulua.

 Kulinaarissa  Möysän tytöt Terttu ja Riitta
 Irja ja terttu
 Upseerikerholla Sotaveteraanien pikkujoulussa Mäkelät Emppu ja Into
 Upseerikerhon joulupöytä
 Rintamiesten pikkujoulu Grönholmit Kylli ja Jussi
 Eila ja pukki
 Ystäviä














Emppu