keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Lapsilla on hauskaa.

Lumiaura teki ison keon lumesta ja lapset hyödynsivät heti lumikeon.

Voi sitä riemua vaikka pakkasta on 20 astetta.
Posted by Picasa

Auringon housuja talvella

Mikäs on nauttiessa aamukahveja kun e¨dessä on näin kaunis taulu.

Saamme kuulemma pitää tämän peltoaukean ilman taloja koska tämä on merkitty kaavaan perinne maisemaksi.





9.2 näytti tälläisen ruskotuksen.

Posted by Picasa

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kansan perintökohde Werla

Patruunanpytinki talviunilla.

Nykyistä Kouvolaa .Ennen vastaranta Valkealaa tämäpuoli Jaalaa.

Lumi on puhtaan valkoista, Myöhään satanutta. Mikas sen täällä likaisi ei ole pyörät pyörimässä.

Tehdasrakennuksiinkin tehtiin kauniit rautataokokset koristeeksi.

Makasiini kesällä ravintola.



Uoma on pelkkää kiveä kun vesi johdetaan turpiineihin sähköä jauhamaan. Vaan vettä on niin paljon tänä talvena tuhlattavaksi että juoksutetaan sivusta vanhaan uomaan.

Alajuoksu. Tässähän voisi kokeilla vaikka koskimelontaa tammikuussa.



Nukuttava ääni kosken kohina. Werla on eläväkylä talvellakin. Seurantalo on kunnostettu ja toiminnat herätetty aktiivisien vapaaehtoisten toimesta. Olimme siellä kansanperinnepiirissä. Samalla luontoretkellä.
Posted by Picasa

Myllykoski Kouvola

Pilvinen päivä puut huokailevat lumikuormansa olla ah niin kauniina.

Joki virtaa Suomenlahtea kohti talvet kesäy avoinna.

Mylly on ajat sitten hävitetty. Ensin rakennettiin uusi silta ja sitten viellä uudempi jolla seison.

Vanhankivisillan tukirakenteet vettä on niin paljon ettei reijistä meinaa mahtua

Yläjuoksulle päin. Tänne joelle myydään kalastuslupia, Lohenkalastajat suosivat paikkaa.

Rannalla on kota jossa kuka vaan voi käydä välipalalla paistamassa omia makkaroita ja syömässä omia eväitä.

Kota ja kalamiesten jutut koski pauhaa. Vesi on minulle mieluinen elementti.

Aikoinaan Jaalan joet oli myllyjä täynnä. Nyt ainakin yksi Verlassa jauhaa.

Posted by Picasa

Ihana auringon nousu

Posted by Picasa